sunnuntai 15. kesäkuuta 2014

Honda CUP 2014 Kuhmo, Lentua

Kaikki hyvä loppuu aikanaan.. Meidän venekunnan "bravuuri kisassa" ollaan aina pärjätty törkeen hyvin ja tilastojen varjossa kerran notkahdettukin mutta eilinen veto... Hiljaiseksi vetää ja sata varmasti aiheestakin kun kaksi kisaa nyt nykästy ja cuppi pisteet käytännössä katsoen nollat. SM-paikka Nuasjärven 2015 kisoihin vaatii nyttemmin jo onnen kantamoisia!

Tämä tuloslista on sitten epävirallinen kun protestiaika vielä päällä ja julkistamista emme jääneet enää odottamaan mutta uskoisimmepa kuitenkin että 99% paikkaansa pitävä...

Ei ole helppoa palata kilpailu kentille kahden vuoden tauon jäläkeen!!!

Älytöntä vääntämistä, kikkailua, jatkuvaa säätämistä, paikkojen vaihtelua, treenien pettämistä kisaa ajatellen ym. siis ei missään vaiheessa rauhallista vetämistä niin kuin ennen vanahaan... Jotain on pahasti pielessä tai siis kaikki on pahasti pielessä mutta positiivistakin on. Tilastojemme varjossa nousimme seitsemän pykälää ensimmäisestä kisasta ja näin ollen seuraava kisa toisi tilastomatematiikan mukaisesti 12 sijan ja sitten oltais mukamas viides kuhakunkun esikisassa ja kuhakunkku...;)

Voih.. Kumpa saisi kameralle taltioitua kauneutta samanlailla kuin itse kokee...

Hmm.. Mitäköhän kertoisimme itse kisasta? Torstain treeni antoi helpohkosti 35 mittahaukea aika selkeällä taktiikalla pääsääntöisesti mutta iskipä niitä kaloja erilaisiinkin taktiikoihin mutta huomattavasti verkkasempaan tahtiin ja pääsääntöisesti pienempänä. Itse kisassa aloitimme treenien mukaisesti mutta rajuhko keli kalapaikallamme sotki pakkaamme heti alkuun ja aika pian vaihdoimme paikkaa ja taktiikkaa.

Kakkospaikalta saimme sitten haakea jonkin verran ja parin tyhjän lenkin jälkeen jatkoimme hätäisesti pitkällä linjalla uistelua seuraavaan paikkaan. Siellä pyörikin yksi tuttu venekunta tiukkaa rinkiä ja pelon sekaisin tuntein lähdimme pois herrasmiehinä sotkematta heidän kuvioita. Jaa miksikö? Ei tuntunut hyvältä mennä pyörimään toisten mestoille kun kyseinen mesta oli kuitenkin jotain... Jotain erilaista omaa juttua ajatellen...:)

Paikka numero neljä olikin sitten ns.riskibisnes. Treeneissä emme saaneet siitä kalaa mutta vuosien bravuuripaikka pakoitti kokeilemaan hetkisen. Kaksi haakea joista toinen hikisesti mittaan ei vakuuttanut ja taas mentiin...
Palasimme aloituspaikkaan tai hitusen ohi suojan puolelle tuulen tähden ja täällä kopasimme treenitaktiikkaa laihoin tuloksin ja eikun tuulta päin, rohkeasti tuulen alle kivikkoa kokeilemaan... Romua pohjaan kaloja ahvenen verran... Selkäranka vain rutisi luhistumista mutta periksi ei annettu...

Kisan jälkeen katselimme toinen toistaan kovempia kasseja ja ihmettelimme kuin monenlaisella systeemillä ovat saaneet mutta helpottavin tekijä oli ehkä kuitenkin ettei "meidän käymiltä mestoilta" kuitenkaan kellään kaloja hirveitä ollut siis toisin sanoen olimma väärässä päässä järveä siis siellä missä pois ongittavia kaloja liijalti ollut mutta eihän se mikkään syy ole. Sen verran on kuitenkin Lentualla pörrätty ettei tällainen saisi olla mahdollista mutta mitä sitä.. Eikös aika hyvin kuvaa pakan sekaisin oloa se että palaamme jo toisen kerran takaisin aiemmalle kalapaikalle mistä ensimmäisellä yrittämisellä kalaa saatu?

Nuasjärvellä teimme sen ja nyt Lentualla! Nooh nyt leuka rintaan ja kohti uusia pettymiksiä avoimin mielin.

Viralliset tulokset täältä kunhan ilmestyvät.

PS.Päivän kovin tulos tuli muuten juuri meidän treenitaktiikalla...AUTS!

-ST-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti