torstai 1. huhtikuuta 2010

Paljastusten aika

On aika paljastaa mitä muuta ollaan aiemmin ilmoitetun lisäksi kehitelty tulevalle kaudelle...
 

Moni on varmaan kuullut erinäisiä huhuja meidän tekemisistä mutta kerrotaan nyt niille tietämättömille että puskavenettähän me ollaan talvi rakenneltu. Tämä idea ei ole meille mikään "uusi" kun viitisen vuotta takaperin keulalla komeili jonkinmoiset telineet säipille. Silloinen osaaminen, vavat ja telineet oli sitä luokkaa että hommalle ei saatu sitä kipinää vaan se kaatui viimeistään silloin kun meidän Jykke-pappa onnistui katkaisemaan siiman ISON hauen kanssa...


Nyt pitkän talven kourissa on ollut aikaa suunnitella oikeen tosissaan toimivaa ja tehokasta puskavenettä. Lähtökohtaisesti tavoite oli tehdä telineet nykyiseen veneeseen niin että tarvittaessa voidaan vaihtaa erilaisia taktiikoita vaikka lennosta!!!

Säippätelineet:

Näihin saatiin kerrankin kaivettua aika hyvät "pohjatyöt" mm. Team Hajoxilta ja kalakaimalta. Siispä noista kaikista ideoista koottiin parhaat ominaisuudet samaan pakettiin ja aikaan saatiin omat "rynkkytelineet"...


Telineistä tehtiin tavallaan eräänlaiset yksiköt. Yksi teline käsitti sankatyylisen vaakatelineen pyyntiin hommiin ja pystyssä on ns. Lepoteline johon vapa laitetaan kun se ei ole pyynnissä. Telineisiin tehtiin tietysti kaltevuus säädöt ja "avarrukset" sankoihin jotta olisi mahdollista käyttää ohut että paksukahvaisia vapoja järkevästi.

Targakaari:

Haasteellisin ongelma oli ehkä toteuttaa plaanarivehkeille järkevät telineet säippien sekaan. Veneen nykyinen targakaari on rakennettu koko veneen levyiseksi ja mielestämme toi säippäpyynti vaatii ehdottomasti koko laidan käyttöön eli targakaari ei voi olla silloin paikoillaan kun rymytään pitkien vapojen kanssa. 


Siispä vaihtoehdoksi jäi vaan tehdä pienempi targakaari keskipulpetin päälle jolloin laidat jää täysin vapaaksi. Targakaaresta tuli tietenkin kapeampi ja putkien määrässä piti "pihistää" nykyisestä 17 putken määrästä mutta ei se mitään. Targasta jalostettiin silti 11 putkinen viritys niin että sillä voi kivuttomasti vetäistä vaikkapa 10 kepin kisan. Tämäkin vaiva tehtiin ihan sen takia että tuskinpa kukaan lukijoista haluaa olla silloin meidän veneessä kun säipät ei toimikkaan???


Säippäkeppien hommailut onkin sujunut vallan mainiosti kun meidän Silvan päästettiin irti. Tuloksena pian nipullinen pii-iitkiä keppejä aina 6,5 metriin saakka. Kelatkin löytyy niihin kun siirrämme entiset "yläkerran" Okumat niihin.

Tulevalle kaudelle saadaan muuten uudet Okumat sponsorilta joka löytyy aika läheltä...;)

Siinäpä teille mietittävää näin aprilli päivän kunniaksi...HI!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti