sunnuntai 3. kesäkuuta 2007

Kainuun vetouistelu Honda cup Sotkamo Sapso/Kianta

Vuosi alkoi perinteisesti Sotkamon osakilpailulla. Heti sen huomaa kun on kotikentällä kisa. Vaikeutta paikan valinnan suhteen eikä kyllä meinannut selkeää taktiikkaakaan löytyä kala sieltä kala täältä. Viimeinen treenipäivä ennen kisaa onnistui ja antoi hyvän ja vahvan fiiliksen kun treeni vauhti lupaili laskennallisesti +50kg tulosta kisaan mikä on kyllä Sotkamossa sellaista herkkua että oksat pois.


Kisassa saatiin Silvanin kanssa kahdestaan ihan kivasti kalaa vaikka kyseessä olikin kuuden kepin kisa mutta niinhän siinä sitten kävi. Treeneihin jäi isoimmat kalat ja kisaan pienimmät kalat kuten Sotkamossa on tapana käydäkkin sinttivinttureille siis aina. Jokohan ensivuonna onnistuisi? Kait se on se imagon kirous. Pitäisikö muuttaa nimi esim. Jättivinttureiksi niin taipuisiko kepit paremmin isoista kaloista kisoissa? Päivän aikana saatiin 33 haukea 5 kuhaa ja 4 ahventa siis yhteensä 42 kalaa ja kisatulokseksi ”ruhtinaalliset” 17 kiloa voi voi...

Positiivista päivässä oli että kalapaikkoja oli paljon ja niitä vaihdettiinkin useasti mutta ei vaan kisamittaa saatu oikein millään opilla. Yleensä meillä on ollut ongelmana jäädä samalle paikalle jykertämään eikä älytä tai paremminkin uskolleta vaihtaa paikkaa.


Sotkamossa 20 kiloa kisatulosta on yleensä riittänyt aika korkealle mutta tästä kisasta eteenpäin rimaa saa hivuttaa jo 25 kilon paremmalle puolelle. Sen verran on taito vuodessa kasvanut venekunnilla. Voitto tuloksen marginaali on yleensä vielä viitisen kiloa parempi. Nyt voittajat kepitti reilut 33 kiloa.

Onneksi voitto tuli sentään oman kylän miehille. Miehet Busterista lappian tarroin varustettuna uskoivat paikkaansa lujasti, niin lujasti että Kuha-Tatu ja Hakki-kipe saivat sen kruununkin.


Kauniille naaras hauelle oli painoa karttunut 6,92kg. Mikä oikeutti voittoon ja kahteen palkinto perämoottoriin merkiltään vielä Honda tottakai.

Vuoden 2004 ”cuppimestari” Hyrynsalmelta sanoi kerran viisaasti: ”voitto vaatii lähes aina kruunun” Siis sen ison kalan jolla sitten viimeistellään kisatulos. Esimerkkinä kruunun tärkeydestä vois heittää Kiantapohjan uusinta voitto jäi tänä vuonna Hokki veneeltä vaivaisen 5 kilon päähän. Voisi melkein analysoida ”Hyrynsalmen viisaan miehen” sanoin kruunua vaille nappisuoritus. HI!

Sijoitus 9. Tulos 17110gr. Voittotulos: 33560gr.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti