maanantai 13. kesäkuuta 2005

Kainuun KMP- cupin II osakilpailu

Somervaaran Eränkävijät järjesti KMP- cupin II osakilpailun Kajaanissa Nuasjärvellä 12.6.2005. Sää suosi kilpailijoita ja matkaan lähti 24 venekuntaa. Meidän porukasta kisaan osallistui Sami, Emppu ja Jyri. Aloitimme kisan Jormasjoki suusta, joka kartastakin katsottuna näytti oivalliselta haukipaikalta. Parin tunnin
uistelun tulos oli yksi 4,5 kiloinen hauki eikä muuta. Jokisuu vaikutti tyhjältä, joten päätimme vaihtaa paikkaa. Siirrymme Muuraussaaren itäpuolelle, jossa kolusimme kuoppia ja syvänteen reunoja. Haukea alkoi tulla tasaista tahtia ja pian pakinpohja oli peitossa. Siirryimme pikkuhiljaa saaren pohjoispuolelle, mutta kalan tulo loppui lähes kokonaan. Siirryimme nopeasti saaren länsipuolelle. Tarkoitus oli vetää vieheitä erään matalan kärjen yli, mutta paikalle laskettu verkko esti suunnitelmamme. Loppu päivä meni 4-6 metrin vettä uistellen. Saimme vielä muutamia haukia lisää, mutta syönti heikkeni jälleen loppuen kohta kokonaan.

Sinttivinttureiden kisamenestys oli huomattavasti parempi kuin edellisenä vuonna. Tärkein tekijä parempaan menestymiseen oli ehkä se, että kisa-alue oli laajentunut Rehjanselältä Nuasjärvelle. Saalimme oli 21,1 kg kalaa, joista kaksi oli ahvenia ja loput haukia. Kuhia emme saaneet yhtään, emme edes alamittaisia. Merkille pantavaa oli se, että alkukauden "luottouistimet" Lappia ja Kapu eivät toimineet lainkaan, mutta Karikot tuntuivat Nuasen hauille jotenkin kelpaavan. Sijoitumme kilpailussa neljänneksi.

Tulokset kilpailusta löydät tapahtumia sivulta KMP- Cupin kisakalenterista .

tiistai 7. kesäkuuta 2005

Kainuun KMP- cupin I osakilpailu

KMP- Cupin ensimmäisen järjesti Sotkamon kalamiehet Sapso- Kiantajärvellä. Kilpailu alkoi klo. 10:00 edellisiltä vuosilta tutuksi tulleessa sateisessa, tuulisessa ja kohtalaisen koleassa säässä.


Kisaan osallistui 26 venekuntaa.

Meidän porukasta kisaan otti osaa Sami, Marko ja Jyri. Aluksi uistelimme Kiantajärven pohjoispäässä kierrellen lahtia ja niemenkärkiä. Kalaa tuli alkuun mukavasti, mutta ennen puoltapäivää syönti heikkeni. Puolenpäivän jälkeen kello 13-14 suoritimme paikan vaihdon. Menimme ”Pikku-sapson” puolelle Sapsonrantaan, jossa uistelimme neljän metrin ja ”rantapöpelikön” välisillä vesillä. Kalaa tuli jälleen mukavasti, varsinkin matalasta vedestä, mutta sateen yltyessä yhtäjaksoiseksi se loppui lähes kokonaan. Kilpailu päättyi klo. 18:00. Saaliiksi saimme mukavat 28,8 kg kalaa, josta kuhia oli n. 7,5 kg ja haukia loput. Taisipa haukisäkissä olla yksi reilusti mitallinen ahvenkin. Sijoitumme kilpailussa kolmanneksi.

Tulokset kilpailusta löydät tapahtumia sivulta KMP- Cupin kisakalenterista .