lauantai 31. heinäkuuta 2004

Kainuun KMP-cup:n V osakilpailu

Pääkkönen - Piirainen Oy ja Kuhmon Kalamiehet ry. järjesti KMP-cup:n V ja viimeisen osakilpailun Kuhmossa Lammasjärvellä.

 
Sinttivintturit osallistui tähän kilpailuun jälleen koko porukalla. Kilpailu alkoi klo 10:00 kohtalaisen tuulisessa ja puolipilvisessä säässä 20 venekunnan voimin. Aamupäivän tunteina kala söi kohtalaisesti ja oli mahdollista, että tällä kertaa pakin pohja peittyisi saaliskaloilla. Iltapäivällä klo 13:00 aikoihin tuuli edelleen kohtalaisen voimakkaasti, mutta sää kirkastui. Tuolloin heikkeni myös kalan syönti. Ahkeran yrittämisen tuloksena saimme pakin pohjan peitoksi vielä pari mittahaukea lisää. Saaliimme oli yhteensä 32 kalaa. Vain 8 haukea ja kuhaa kelpasivat punnitukseen. Painoa kaloille kertyi yhteensä 13,8 kg. Iso osa kaloista oli pieniä 300-400g painoisia. Sijoitumme kisassa  tällä kertaa kahdeksanneksi. Sijoitus tuntui hyvältä, kun ajattelee millaista "tarpomista" tämä cup tänä kesänä meille oli ollut. KKMP-cup saatiin kuitenkin päätökseen ja voittajat selville. Voittajaksi selvisi venekunta Timo Huotarin / Marko Helenius. Jouni Lukkarin perheen sijoituttua hienosti toiseksi. Kolmannen sijan otti venekunta Markku Tolonen / Hannu Huurinainen.
Cupin voittaja sai palkinnoksi Suzuki 4DF
perämoottorin.

Sinttivintturit sijoittui cupissa kahdenneksitoista, mikä oli huonommin kuin tavoitteeksi oli asetettu. Suurimman Cup-kalan saivat oman kylän pojat Janne ja Asko Hyvönen. Noin 12,2 kg painavan hauen Hyvöset saivat Sotkamossa järjestetyssä cupin I osakilpailussa. Palkinnoksi he saivat Suzuki 2.2 perämoottorin. Sinttivintturit ONNITTELEVAT VOITTAJIA!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti